Page 5 - Eero Lumiahon Liikenne
P. 5
Lukijalle



Jalasjärvellä 1936‐1984 toiminut Eero Lumiahon Liikenne oli paikkakunnan merkittävimpiä työnantajia ja
lähes jokaisella tuohon aikaan eläneellä jalasjärveläisellä on omakohtaisia kokemuksia Eero Lumiahon 
yrityksestä. 


Eero Lumiahon Liikenne on koskettanut minua henkilökohtaisesti isäni ollessa ELL:n kuljettajana vuosina 
1957 – 1984. Elämäni ensimmäisen autokyydin Kurikan Synnytyslaitokselta kotiini Jalasjärvelle olen 
matkustanut Liikenneneuvos Lumiahon tummanpunaisessa Mercedes‐Benz henkilöautossa. 
Liikenneneuvos lainasi sen isälleni kuultuaan ,että  isäni on menossa hakemaan äitiäni ja minua kotiin.  
Neuvoksen mielestä tuollaista matkaa ei missään nimessä sopinut tehdä isäni omalla Fiat 600:lla!  


Myöhemmin Eero Lumiahon autot ja tallit tulivat tutuiksi. Lapsena oli jännittävä kirjata minkälaisia autoja 
on kulloinkin pihassa. Omat legoleikit olivat myös rekkojen  ja linja‐autojen rakentamista. Isän kanssa 
pääsin joskus “keikalle” Helsinkiin, pikavuoron “apulaiseksi”. Pääsin myös ulkomaan rekkareissuille 
Englantiin, Skotlantiin ja Espanjaan. Lapsena urahaaveena olikin isän jälkiä seuraten rekkakuski. Tämä 
urahaave ei toteutunut, mutta ELL:n kalusto jäi auttamattomasti mieleen.


Perustin Facebook:iin keväällä 2012 Eero Lumiahon Liikenne Oy ryhmän, johon on perustamisen jälkeen 
liittynyt runsaasti uusia jäseniä. Kuvamateriaalia ja tarinoita yhtiön toiminnasta ja ennenkaikkea sen 
henkilökunnasta on kertynyt myös aika tavalla.  Ryhmästä sain kimmokkeen laatia kuvallisen 
kalustohistoriikin Eero Lumiahon  kalustosta. 


Tässä ensimmäisessä osassa keskitytään Eero Lumiahon Liikenne Oy:n linja‐autokalustoon. 
Suunnitelmissani on myöhemmin laatia toinen osa, jossa keskitytään yhtiön kuorma‐autokalustoon.


San Diego, CA, USA Toukokuussa 2014


Jussi Rantala
72149.lulii.sf@gmail.com
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10